Emma-Gaala 2012

Lauri Tähkälle uskomaton kuudes peräkkäinen Yleisö-Emma.

Tuure Kilpeläinen puolestaan pokkasi Iskelmäalbumi-Emman ja Vuoden Miessolisti-Emman.

Heli Laaksosen runojalka ei väsy – uusille keikoille ympäri maan

Runoilija Heli Laaksonen jatkaa ison kysynnän saavuttanutta Tervessi Peippometäst -runokiertuettaan ja kuljettaa karavaaninsa uusille paikkakunnille: Hyvinkäälle, Eurajoelle, Kouvolaan, Poriin ja Seinäjoelle. Toistamiseen kiertue käy lisäksi Salossa ja Turussa, sillä ne myytiin loppuun keväällä ennätystahtiin. Kiertue päättyy Turun uutuuttaan kiiltävään kulttuurikeskus Logomoon.

Kiertuepäivät ja paikkakunnat (05.12. - 12.12.2011) keikkakalenterissa!

Kulta Tuure

Syyskuussa julkaistu Tuure Kilpeläisen ja Kaihon karavaani -kokoonpanon toinen levy "Erämaa" on ylittänyt kultalevyrajan. Suomea parhaillaan kiertävä joukko on hitsautunut viimeisen puolentoistavuoden aikana tiiviisti yhteen ja hurmoksellisen keikkamenestyksen myötä suosio on kasvanut uusiin mittoihin. Myös edellinen "Valon pisaroita" –albumi myi kultaa ja Tuure yhtyeineen voitti sillä vuoden 2010 Iskelmäalbumi-Emman.

Liian Lyhyt Hame

Kirjailija Sofi Oksanen ja säveltäjä Maija Kaunismaa ovat julkaisseet laulukirjan Liian Lyhyt Hame -kertomuksia keittiöstä ja smananimisen tupla -cd:n (Bonnier). Julkaisun myötä Sofi ja Maija lähtevät liian lyhyiden hameiden kiertueelle, jossa Maija laulaa levyltä ja kirjasta löytyviä lauluja ja Sofi tarinoi laulujen teemoista. Syksyn Kansallisteatterin kantaesitykset (Kertomuksia keittiöstä) ovat loppuunmyytyjä. Kevääksi tulossa lisää päiviä ja nekin täyttyvät hurjaa vauhtia. Nyt Sofi & Maija tuovat Liian lyhyt hame kiertue-esityksensä nyt sinunkin ulottuvillesi. Osa loppuunmyytyjä! Katso keikat osio!!
Liian_lyhyt_hame_juliste.jpg

Lauri Tähkä julkaisee uuden albuminsa ¨Polte¨ 26.10.2011

Valtaisaa kiinnostusta herättänyttä julkaisua edeltää sinkku nimeltään Syyskuun Kyy. Riehakkaan ja mukaansatempaavan kappaleen julkaisu- ja radiopäivä on 5.9. Lauri Tähkä esittää kappaleen ensi kertaa uuden bändinsä kera Elämä Lapselle konsertissa 14.9. Varsinainen kiertue alkaa 1.12.

Juha Tapio tekee odotetun konserttisalikiertueen ¨Kipinöitä!¨

Suomen suosituimpien lauluntekijöiden joukkoon lukeutuva Juha Tapio tekee odotetun konserttisalikiertueen tänä vuonna. Kipinöitä! -kiertue starttaa Tampereelta ja kiertää kattavasti ympäri Suomen. Kiertueen  lipunmyynti alkaa 18.4.2011.

Heli Laaksonen: Tervessi peippometäst - Ilosilmäinen runokiertue 2011

Sanamaija Laaksose Heli eli runoilija Heli Laaksonen lukee
lounaismurteisia uusia ja vanhoja runojaan, kertoo uudesta Peippo vei
-runokokoelmastaan, hihittelee maailman kummallisuuksia ja paasaa sen
outouksista. Heli mielellään vaihtaa keikan jälkeen muutaman sanan
yleisönsä kanssa. Peippo viäkkö, ko on kiva taas pääst kiärtämä!

keikat_heli_laaksonen.jpg

Iholla saalisti platinaa!

Lauri Tähkä & Elonkerjuu on saanut kulta- ja platinaplakaatit Iholla albumistaan! Lokakuussa julkaistua Iholla livealbumia on myyty yli 30.000 kpl.

Juha Tapio

Olemme solmineet keikkamyyntisopimuksen loistavan Juha Tapion kanssa. Tervetuloa Juha!

Sanamaijalle kultaa

Runoilija Heli Laaksosen toinen äänikirja Ratio Sulavoi on saanut
kultalevyn. Kustannusyhtiö Otavan julkaisema kirjallinen
äänilevy ylitti 16 500 kappaleella reippaasti kultalevyrajan, joka on
vuonna 2010 alennettu 10 000:een.

Ratio Sulavoi hyppää perinteisestä äänikirjasta kohti kuunnelmaa, kun
runoilija lukee runojaan, esiintyy rationsa juontajana ja soittaa
runosikermien väliin kymenlaaksolaisen Rymäkkä-kansanmusiikkiyhtyeen
musiikkia. Äänikirjan haastatteluosuudessa Laaksonen jututtaa
halikkolaista nyt jo tuonilmaisiin siirtynyttä mummoaan Kerttu Santalaa.

Myös Laaksosen ensimmäinen äänikirja Jänes pussis (2003) myi kultaa.

Kolmas äänikirja, Peippo vei, ilmestyy samaan aikaan kuin seuraava
samanniminen runokirjakin, maaliskuussa 2011. Tällöin sanamaija lähtee
jälleen tienpäälle, kun Tervessi peippometäst -runopyörtye pyörähtää
käyntiin.


Edelliset 10

Koetinkivi Oy

Postiosoite: PL 614, 33101 Tampere.
Käyntiosoite: Tampellan esplanadi 7 LH 7, 33100 Tampere
Puhelin: 03-344 2940,
Fax: o3-344 2941

Ohjelmatoimitusehdot  täältä...